Janne

Lähettämön vastaava

”Ennen Nor-Maalia olin juhannusapulaisena kaupassa, jossa päädyin työskentelemään kuusi vuotta. Olin juuri lähdössä kouluttautumaan kauppiaaksi, kun kaveri soitti, että nyt olisi vakituinen työpaikka tarjolla. Tämän vuoden syyskuussa siitä tulee kuluneeksi 15 vuotta.”

Nykyisin Nor-Maali Oy:n lähettämön vastaavana toimiva Janne Keskinen pitää työnsä vapaudesta ja siitä, että omat tehtävät on mahdollista suunnitella paljolti itse, tilanteen mukaan. Työn päivittäinen vaihtelevuus, tehtävien kierrättäminen ja kunnolla ajattelemaan pistävien haasteiden selvittäminen ovat ehdotonta plussaa. Lähettämön kautta pääsee myös työskentelemään asiakkaiden, kuljetusliikkeiden ja eri osastojen työkavereiden kanssa.

Jannen työtehtäviin kuuluvat mm. tavaran keräily, lähetys ja vastaanotto, varaston ylläpito, kuljetukset asiakkaille ja mahdollisten toimitusreklamaatioiden selvitys. Lähettämön työntekijänä Janne tekee tiivistä yhteistyötä johdon, myynnin ja laskutuksen kanssa. Janne on myös ollut yhtenä vastuuhenkilönä Nor-Maalin uuden keräilyjärjestelmän kehittämisessä, testauksessa ja käyttöönotossa.

Vaikka työtehtävät lähetysten keräilyssä ovatkin itsenäisiä, niin työ on ehdottomasti tiimityötä. ”Töihin on kiva tulla, sillä työkaveritkin ovat mukavia. Kaikilta löytyy huumorintajua ja voidaan heittää vähän rönsyilevääkin vitsiä toisillemme. Ongelmat osataan puhua läpi ja ollaan avoimia, jos joku homma ei toimi.”

Jannen vapaa-aika on näin alkuvuodesta kulunut lähes pääosin lumitöissä, kuten varmasti monella muullakin. Tavallisesti aika kuluu kolmen pojan harrastuksien ja perheen yhteisten puuhien parissa.

”Talvisin hiihdämme ja laskettelemme, kesäisin kalastamme mökillä.”