Yksi viimeisimmistä lisäyksistä Nor-Maalin tiimiin on kotimaan teollisuusmyyntiosastomme myyntisihteeri Tiia Kaitarinne. Tiia valmistui 2016 liiketalouden tradenomiksi. Hän on valmistumisensa jälkeen ollut muutamassa lyhyemmässä työsuhteessa, kunnes löysi LinkedInin kautta ilmoituksemme vapaasta myyntisihteerin pestistä.
Tiian työpäiviin sisältyy Suomen teollisuusasiakkaiden laskutus, Tullin intrastat raportointi sekä läheinen yhteistyö kotimaan myynti- sekä vientiosaston kanssa. Myös toimistotarvikkeiden hankinta ja puhelinvaihteeseemme vastaaminen kuuluvat Tiian toimenkuvaan. Erityisen kiireisinä päivinä Tiian voi myös löytää auttamasta vientisihteeriämme Kirsiä.
Kysyimme Tiialta mikä hänen mielestään on työssä parasta ja onko ikäviä työtehtäviä lainkaan.
”Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja minulle annettu vastuu monenlaisista työtehtävistä. Jokainen päivä on jollain tapaa erilainen ja kun viikoittain tulee uudenlaisia haasteita, niin mielikin pysyy virkeänä. Ainoa pakollinen paha on ehkä arkistointi, mutta sillekin löytyy aina sopiva hetkensä, kun kohdalle osuu rauhallisempi päivä.”
Viikonloppuisin ja lomillaan Tiia viettää aikaa ystäviensä kanssa ja matkustaa mielellään. Tiian kalenteri täyttyy musiikkitapahtumista ja ensiasunnon hankinnan myötä myös oman kodin muokkaaminen omanlaiseksi on hyvää ajanvietettä!